Taiteestani

Merkitys ja muutos - jotta yksikään ei katoaisi

29.11.2022

Ajatus kompostoituvasta teoksesta

Merkitys ja muutos -jotta yksikään ei katoaisi

29.11.2022

Ajatus ekologisesta teoksesta
Olen maalannut säännöllisesti yli kymmenen vuotta. Työhuoneeni kätkee outoja nurkkia, joissa lojuu unohdettua tavaraa, rutistuneita ja kuivuneita maalituubeja, puoliksi käytettyjä jähmeitä mediumeja ja liuottimia, joiden korkki on juuttunut kiinni ikuisiksi ajoiksi. Työhuoneellani on myös huojuvia pinoja...

Kasvi- ja sanomalehtikollaasi. Mukaelma Albert Edelfeltin teoksesta Sukkaa kutova tyttö, 1886.

Kasvi- ja sanomalehtikollaasi. Mukaelma Albert Edelfeltin teoksesta Sukkaa kutova tyttö, 1886.

Työhuoneeni kätkee outoja nurkkia ja huojuvia pinoja luonnoksia, grafiikkaa, erilaisia kokeiluja ja hyviä ideoita, jotka eivät ole milloinkaan päässeet toteutuksen asteelle. Joku idea saattaa olla toteutuskelpoinen myöhemmin - sitten joskus, jos tuoreemmat ideat eivät vain laukkaisi aina menneisyyden ideoita unohduksiin. Grafiikat voisi kehystää - sitten joskus. Luonnoksista voisi tehdä maalauksia tai muita teoksia - ehkä joskus

Nurkkaeläjät ja läjät lähtevät toki harjalla ja hartiavoimilla pihan perällä nälkäisenä odottavaan roskapyttyyn - siihen pikku ahmattiin - mutta raaskiiko sittenkään luopua. Valmiit teokset sen sijaan ovatkin vähän hankalampi juttu - pitäisikö ne pilkkoa ja viedä pihanperän ahmatin ravinnoksi vai säilyttää kuitenkin vielä. Ainakaan maalaushistoriani alkuajan teoksia en edes halua kenenkään näkevän, mutta pitäisikö niitä kuitenkin säilyttää, jotta voisi sitten joskus tarkastella taiteen tekemisen eri vaiheita ja niin sanottuja kehityskaaria tai miksei taantumia.
Jos ajattelen asiaa yli subjektiivisen kokemukseni, jään miettimään öljyvärimaalauksen tai akryyliteosten hiilijalanjälkeä ja niiden elämän päättymistä. Miten maalaus kuolee, kuoleeko se silloin kun kukaan ei enää välitä siitä, ei halua sitä itselleen, vai kuoleeko se silloin kun se tuhoutuu syystä tai toisesta? Vai kuoleeko se silloin kun sen tekijäkin? Kuolema ja tuhoutuminen voi olla teoksen kohdalla kaksi eri asiaa. Kuolema voi olla myös unohdusta, sitä ettei kukaan välitä. Fyysisen teoksen tuhoutuminen voi olla myös ympäristökysymys.
"Akryyli- ja öljymaalaus kestää miltei ikuisesti"
Akryyli ja öljyvärimaaalaus kestää miltei ikuisesti, säilyy monta kertaa oman elämäni mitan. Taiteilijan tapauksessa tekijän kuolema jättää jälkeensä lukuisan joukon eritasoisia teoksia, jotka tuhoutuvat vain pilkkomalla ja kärräämällä kaatopaikalle. Säälin sekaisin tuntein ajattelen taiteilijan lapsia, jotka eivät varmasti riemusta kilju tyhjentäessään edesmenneen taiteilija -vanhempansa työhuonetta ja myös asuntoa, sillä onhan sekin täynnä epämääräistä löyhästi taiteeseen liittyvää rompetta. Taiteilijan lapset kun jo muutenkin ovat saaneet elää traumaattisen varhaiselämän; vauvasta asti on kiikutettu näyttelyihin ja näyttelyn avajaisiin, niin ettei teini-ikäisenä halua kuulla enää mitään taiteesta. Lisäksi on pitänyt selitellä kavereille miksi koti ei näytä samalta kuin muiden lasten koti ja miksi puolet kissasta on sinisessä maalissa ja miksi tosiaankin vain puolet. Mutta taiteilijoiden lasten traumaattinen elämä on asia erikseen ja ansaitsee tulla huomioiduksi laajemmin toisaalla.
Taideteoksista on kuitenkin syytä puhua hieman lisää. Tuhoutumaton, ikuisuuden säilyvä teos on pahimmassa tapauksessa ongelmajätettä. Asia pysyisi vielä jotenkin ymmärrettävänän, jos teoksia olisi viisi tai kymmenen. Mutta yleensä niitä on satoja - melkoinen ongelmajätekuorma! Vanhoja taideteoksia ei ehkä kukaan halua - museot tai säätiöt saattavat hyvässä lykyssä ottaa niitä vastaan, mutta vain siinä tapauksessa että taiteilijan nimi on esimerkiksi Helene Schjerfbeck. Museoiden varastot pursuavat jo valmiiksi teoksia, joita kukaan ei ehkä välttämättä halua nähdä. Taiteilijan lapset ovat siis lirissä taiteilija-vanhempansa jälkeen jätettyjen teosten kanssa. Ja ei sovi tietenkään unohtaa muuta rompetta, joka liittyy siihen ajatukseen, että tätäkin saattaa joskus tarvita ja tästä taas voi tehdä jotakin ja tätä taas voi käyttää mallina tai teoksen osana.
Näistä lähtökohdista, myötätunnosta jälkikasvua kohtaan, ympäristönäkökulmista ja omasta mielenkiinnosta päätin miettiä kuvataiteen teoksia, jotka eivät tuottaisi harmaita hiuksia jälkipolville, mutta jotka olisivat silti kestäviä ja arvokkaita itsenäisinä teoksina.
Näistä ajatuksista syntyivät kasviteokset - kuivatuista kasveista valmistetuilla kasvimassoilla sommitellut ja maalatut, seinälle ripustettavat teokset.